Kokemuksia.fi kysyi Jarkon kokemuksia RJV Autohuollosta

Luotettava ja asiakaspalveluhenkinen korjaamo.

Jarkko Purhonen asuu Itä-Helsingin Vuosaaressa ja työskentelee kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailmassa. Jarkolle auto on työkalu, jolla ajetaan lähinnä työajoja ja kuljetetaan lapsia sekä lastenlapsia harrastuksiin. Kilometrejä kertyy vuosittain noin 35 000. Autonsa huoltotoimenpiteissä Jarkko on luottanut jo useamman vuoden ajan RJV Autohuoltoon.

Tärkeimmät syyt uskolliselle asiakkuudelle ovat RJV Autohuollon läheinen sijainti sekä tasokas palvelu.

– Olen saanut heiltä aina hyvää palvelua. Itse asiassa jo kahdelle eri autolle. Huoltoliike sijaitsee lähellä ja yhteydenpito on ollut helppoa. Jos puheluun ei ole vastattu heti, minulle on soitettu nopeasti takaisin. Autoilleni on tehty hyvin monenlaisia toimenpiteitä auton ulko- ja sisäpesuista peltikorjauksiin ja kausihuoltoihin, Jarkko kertoo.

RJV Autohuolto on erottunut muista autohuoltamoista tasokkaan yhteydenpidon ja hinnoittelun avulla.

– Pidän siitä, miten he ovat minuun aina täsmällisesti yhteydessä juuri sovittuun aikaan. Myös hinnoittelu on ollut kilpailukykyistä. Työt on tehty nopeasti, eikä mitään ylimääräistä ole korjattu sopimatta. Peltikorjauksissa meni aikanaan viikon päivät, mutta silloin minulla oli mahdollisuus käyttää RJV Autohuollon tarjoamaa sijaisautoa, Jarkko kertoo.

Jarkko Purhosen kokemukset ovat hyviä
Jarkko on huollattanut RJV:llä kahta eri autoa.

Hyvästä palvelusta hyvää palautetta.

Korjaamolla on ollut hyvä ja positiivinen ilmapiiri, ja Jarkko suosittelee RJV Autohuollon palveluja myös muille autoilijoille.

– Työntekijät ovat ystävällisiä ja asiat hoituvat mallikkaasti. Asiakas huomioidaan aina hienosti. Olen sellainen ihminen, että jos saan hyvää palvelua, niin annan vastineeksi hyvää palautetta. Juuri näin on käynyt RJV Autohuollon kanssa asioidessa, Jarkko toteaa.

– Olen tyytyväinen RJV Autohuollon työn laatuun. En minä muuten heidän palveluitaan vuodesta toiseen käyttäisi. Yritys on minulle sopiva, joustava autokorjaamo, ja voin suositella sitä positiivisten kokemusteni perusteella myös muille, hän sanoo lopuksi.

Kaikki kokemuksia.fi-sivustolla julkaistavat asiakaskokemukset on tuottanut puolueettomasti Trustmary Finland Oy. Kunkin kokemustarinan on hyväksynyt haastateltu asiakas, eikä kohteena olevalla yrityksellä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa tarinan sisältöön.