Varaa tästä aikasi huoltoon tai pyydä tarjous.

Vaurio- ja peltikorjaamo | Helsinki

RJV Autohuollon peltikorjaamossa korjataan pienet ja suuremmatkin ulkoiset vauriot ammattitaitoisesti niin, että autosi säilyy yhtä turvallisena ja upeana kuin ennenkin.

Peltikorjaamossa käsitellään ajoneuvon ulkopinnoissa olevia vaurioita. Tällaisia ovat esimerkiksi kiveniskemät maalipinnassa, parkkipaikkakolhut, kolarivauriot, lommot, lumenputsauksen tai pihassa olevan ruusupuskan aiheuttamat pintanaarmut sekä maalipinnan ruostevauriot.

Jos vakuutusyhtiö korvaa vaurion korjauksen, klikkaa tästä ja lue, kuinka sinun tulee toimia.

Vaurio- ja peltikorjaamo Helsinki Herttoniemi

Miksi vauriot kannattaa korjata?

Varsinkin isommat vauriot kannattaa aina vähintäänkin tarkastuttaa ammattilaisella. Nykyautoissa pelti rypistyy vanhempia autoja herkemmin, koska auton kori on suunniteltu vastaanottamaan ja vaimentamaan auton ulkopuolelta tuleva törmäysenergian itseensä niin, että törmäysenergiasta mahdollisimman vähän siirtyisi matkustamossa oleviin henkilöihin. Auton peltien periksi antaminen suojaa myös törmäyksen kohdetta, kuten esimerkiksi pyöräilijää tai jalankulkijaa.

Auton korin on siis tarkoitus suojata kuljettajaa, matkustajia ja mahdollisia ulkopuolisia, mutta valmiiksi kolhiintunut kori ei tarjoa enää samanlaista suojaa ja iskunvaimennusta kuin ehjä. Ammattilaisen tehtävänä on arvioida, onko auton kori vaurioitunut niin paljon, että se olisi aiheellista korjata turvallisuussyistä.

Korikorjauksiin erikoistunut henkilökunta tarkastaa auton korin lisäksi auton rungon erillisrunkoisissa korirakenteissa. Uudempien autojen itsekantavissa korirakenteissa tarkastetaan tukirakenteet.

Mikäli runko tai tukirakenne on vääntynyt törmäyksen voimasta, auto voi olla jopa vaaraksi liikenteessä ja täten lunastuskuntoinen. Autoa kasassa pitävän rakenteen tulee olla ehjä ja luja, jotta se estää matkustamoa painumasta kasaan kolarissa tai auton päätyessä katolleen. Kertaalleen taipunut runko ei ole yhtä luja ja turvallinen kuin ehjä runko.

Vinoumat auton rakenteessa muuttavat myös aurauskulmaa, jolloin auto on jatkuvasti hieman poikittaisessa asennossa kulkusuuntaan nähden. Tämä heikentää ajo-ominaisuuksia kovassa vauhdissa jopa vaarallisesti ja kuluttaa renkaita epätasaisesti. Lisäksi aerodynamiikan heikentyminen lisää ilmanvastusta ja polttoaineenkulutusta.

Vaikka pintavauriot eivät vaikuttaisi auton turvallisuuteen, katsastamiseen tai häiritsisi ajamista, niin on täysin inhimillistä, että ne häiritsevät auton omistajaa samalla tavalla kuin vaikkapa likatahrat lempivaatteissa tai sohvassa.

Auton ulkomuoto ja väri ovat tunnepohjaisia valintoja, ja auton ulkonäkö vaikuttaa monesti ostopäätökseen, joten miksi ulkopintaan tulleisiin vaurioihin pitäisi yhtäkkiä suhtautua kylmän järkiperusteisesti?

Korjaamiselle on tietysti myös järkiperusteita. Esimerkiksi kiveniskemä, joka on läpäissyt maalipintaa suojaavan lakkakerroksen sekä maalipinnan ja mahdollisesti myös pohjamaalin, alkaa jossakin vaiheessa ruostumaan.

Ruoste vaikuttaa auton jälleenmyyntiarvoon. Kun kiveniskemä paikkamaalataan ajoissa, ruostuminen ei ehdi leviämään tai edes alkamaan, työtä vaaditaan vähemmän ja korjauskustannuskin on pienempi.

Kaikkien henkilö- ja pakettiautojen peltikorjaukset

Vauriokorjauksia tehdään kaikkien automerkkien kaikkiin malleihin niin henkilöautoihin kuin pakettiautoihin sekä myös hybridi- ja sähköautoihin. Saat autosi entiselleen tai jopa parempaan kuntoon kuin se oli ennen vaurioitumista.

Ensin tarkastetaan vauriot

Varaa aika tai tule suoraan käymään. Korikorjauksiin erikoistunut ammattilainen tarkastaa vauriot ja selvittää, mitä osia tarvitsee tilata ja mitkä osat on mahdollista korjata.

Voit tuoda ilmi omat toiveesi korjauksen suhteen: onko tarkoitus saada auto korjattua niin edullisesti kuin mahdollista vai tavoitellaanko korjauksella täysin huomaamatonta lopputulosta. Mahdollisuus joustaa toimintatavoista tapauskohtaisesti ja asiakkaan toiveita kuunnellen on yksi monimerkkikorjaamon eduista.

Kustannusarvio on asiakkaalle lupaus ja yritykselle tavoite

Tarkastaja pyrkii huomioimaan toiveesi, kun hän laskee kustannusarvion korjauksesta. Kustannusarviolla on painoarvoa, vaikka kyseessä on ”vain arvio”. Sen pitää silti olla niin tarkka kuin mahdollista. Tavoitteena on aina pysyä sovitussa, eli että korjauskustannus pysyy arvioidun mukaisena eikä ylity. Saat myös arvion korjaukseen kuluvasta ajasta.

Sijaisauton vuokraus korjauksen ajaksi on mahdollista. Jos hyväksyt ehdotetun korjausmenetelmän ja saamasi kirjallisen kustannusarvion, voimme varata samalla kertaa myös autosi korjausajan.

Saat korjaukselle takuun

RJV Autohuollossa tehtyyn korjaukseen saat takuun, joka vaihtelee korjatun kohdan ja korjausmenetelmän mukaan. Eli jos autosi korjatussa kohdassa ilmenee takuuaikana ongelmia, jotka eivät ole seurausta korjattuun kohtaan jälkeen päin kohdistuneista ulkoisista tekijöistä (jälkeen päin tullut uusi naarmu, kiveniskemä jne.), saat uuden korjauksen veloituksetta.

Kaikki vauriokorjaukset RJV Autohuollosta

Liikenteessä tulleet kolarivauriot kuuluvat liikennevakuutuksen piiriin, jolloin mukaan tulee korjaamon ja asiakkaan lisäksi vakuutusyhtiö. Vakuutusyhtiö edellyttää, että tapahtuneesta tehdään vahinkoilmoitus, ajoneuvolle suoritetaan vahinkotarkastus ja lasketaan korjauskustannusarvio sekä lähetetään heille kuvat vaurioituneesta ajoneuvosta.

Suoritamme itsenäisesti kaikki vakuutusyhtiön edellyttämät toimenpiteet ja toimitamme heille tarvittavat dokumentit asiakkaan puolesta. Olemme tehneet tästä aiheesta <a href=”https://rjvautohuolto.fi/vahinkotarkastus/”>oman sivun, johon pääset klikkaamalla tästä.</a>

Useimmat pienet kolhut tapahtuvat parkkipaikoilla. Ostoskärryt osuvat viereiseen ajoneuvoon, auton ovet kolhivat toisen auton kylkiä, kuljettajan virhearviosta jää muisto viereisen auton maalipintaan… vahinkoja sattuu mutta kyllä ne silti harmittavat.

Jos parkkipaikkakolhun korvaa vakuutusyhtiö, noudatetaan silloin samaa <a href=”https://rjvautohuolto.fi/vahinkotarkastus/”>toimintaperiaatetta</a> kuin muissakin vakuutuksen piiriin kuuluvissa kolarikorjauksissa. Jos vakuutus ei kata parkkikolhua tai vaurion aiheuttaja ei ole tiedossa, voit tuoda autosi näytille Herttoniemeen, jolloin teemme maksuttoman kustannusarvion kolhun korjauksesta.

Auton muoviosia ovat yleensä etu- ja takapuskurit, lokasuojat, helmojen levikkeet ja takaspoilerit. Materiaali vaikuttaa lähinnä siihen, mitä korjaustapoja on käytettävissä. Lisäksi materiaali vaikuttaa myös siihen, voiko vaurio levitä. Muoviosa ei ruostu, joten siihen tullut vaurio ei ominpäin suurene ainakaan yhtä todennäköisesti kuin peltiosaan tullut maalipinnanvaurio.

Kun autosi pelti- tai muoviosa korjataan ja paikkamaalataan, ei korjattua kohtaa enää edes huomaa. Tarvittaessa osa voidaan myös vaihtaa uuteen, mikäli se on joko kustannustehokkaampaa tai parempi vaihtoehto lopputuloksen kannalta. Asiakkaana sinä päätä, mitä ajoneuvosi korjauksessa lähdetään tavoittelemaan.

Mikäli maalipinta on lommon kohdalta ehjä, voidaan lommo mahdollisesti saada oikaistua suoraksi ilman paikkamaalausta. Lommon perusteellinen korjaus voi edellyttää myös kittaamista eli lommon täyttämistä täyte- ja siloitemassalla, hiomista ja paikkamaalaamista, mikä nostaa korjauskustannusta.

Isompien lommojen kohdalla voi toisinaan olla nopeinta ja edullisinta vaihtaa koko vaurioitunut osa uuteen. Kustannusarvion tekevä ammattilainen arvioi, mitkä korjausmenetelmät ovat mahdollisia ja mikä niistä vastaa korjaukselle asettamaasi tavoitetta parhaiten.

Ruoste ei ole pelkästään esteettinen haitta. Se voi vaikuttaa myös katsastukseen. Ajan kuluessa ruoste myös leviää laajemmalle alueelle. Ruostekorjauksessa on tärkeää tehdä työ niin, että kaikki ruoste saadaan poistettua.

Korjatun kohdan ammattimainen pohjatyö ja ruostesuojaus ovat tärkeitä, ettei korjattu kohta ala ruostumaan uudestaan. Mikäli korjattu kohta kuitenkin alkaa ruostua uudestaan annetun takuuajan aikana, saat uuden ruostekorjauksen veloituksetta takuutyönä.

Maalipinnan naarmut vaihtelevat pienistä ja ohuista naarmuista suuriin, pitkiin ja paksuihin naarmuihin. Korjauskustannuslaskelmaa varten naarmu on saatava nähdä ja tunnusteltava läpi.

Jos naarmuuntunut osa, kuten konepelti, on kulunut muutenkin kauttaaltaan huonoon kuntoon, voi paikkamaalauksen sijaan koko osan maalaus olla parempi vaihtoehto sekä kustannuksiltaan että lopputulokseltaan. Vaihtoehtoja on monia, ja siksi vauriot on syytä ensin tutkia.

Jos autossa olevat naarmut eivät ylety maalipintaan asti, vaan ovat maalikerrosta suojaavassa läpinäkyvässä lakkapinnassa, usein riittää, että auton pinnat myllytetään. Tällöin auto kiillotetaan koneellisesti hiomatahnalla, eli lakkapinnasta hiotaan pois hyvin ohut kerros. Kun vanhan, haalistuneen ja naarmuuntuneen lakan alta tulee esiin uusi ja puhdas pinta, naarmut tasoittuvat ja auton värit kirkastuvat alkuperäiseen loistoonsa.

Jos haluat arvioida naarmun syvyyttä kotikonstein, niin kastele naarmu saippuavedellä. Jos naarmu pysyy saippuavedestä huolimatta näkyvissä, niin se todennäköisesti ulottuu maalipintaan asti. Jos naarmu puolestaan katoaa hetkeksi näkyvistä, on kyseessä lakkapinnan naarmu. Lakkapinnassa oleva naarmu katoaa näkyvistä, koska saippuavesi täyttää sen hetkellisesti, jolloin valo heijastuu myös naarmukohdasta tasaisesti.

Ajoteillä sinkoilevat kivet ja nastat eivät ole ongelma vain tuulilasille. Irtokivet tekevät rumaa jälkeä myös auton maalipintaan. Yksi keino välttää maalipinnan kiveniskemiä, on pitää riittävää väliä edellä ajavaan. Silti ohi ajavan auton tai ohitettavan auton renkaasta voi lentää nasta taikka kivi, joka tekee jäljen oman auton maalipintaan.

Erikseen hankittavat keraamiset kestopinnoitteet suojaavat maalipintaa pieniltä iskemiltä. Pinnoitteet ovat suosittuja etenkin ihan uusiin autoihin, joissa maalipinnassa ei ole vielä käytön jälkiä. Herttoniemessä samoissa tiloissa toimivasta R&amp;R FixClean -autopesulasta saat autoosi laadukkaan keraamisen pinnoitteen.

Kun maalipinta on rikkoutunut iskemän kohdalta, auton pelti altistuu kosteudelle ja ruostumiselle. Puskureissa ja muissa muoviosissa olevat iskemät eivät ruostu, mutta ne heikentävät jossakin määrin auton jälleenmyyntiarvoa. Useimmiten ne myös häiritsevät omistajan omaa silmää. Ja miksi eivät häiritsisi? Onhan auto monesti suuri sijoitus, ja siitä halutaan pitää sen mukaista huolta. Mieluummin iskemiä ei tietystikään olisi edes niissä muoviosissa.

Muihin ikkunoihin kuin tuulilasiin tulee harvemmin kiveniskemiä, mutta sivulaseihin ja takalasiin voi tulla naarmuja tai ne voivat muutoin rikkoutua. Mikäli autoon on murtauduttu tai ikkuna on muusta syystä rikottu, on tärkeää siivota lasinsirpaleet pois auton sisältä, ettei kukaan satuta itseään niihin, ja suojata rikkoutunut ikkunakehys niin, että vesi ei pääse suoraan matkustamoon.

Seuraavaksi sinun olisi hyvä varata aika uuden lasin asennukseen. RJV Autohuollossa on mahdollista maksaa osamaksulla ja pidemmällä maksuajalla, eli voit korjauttaa autosi, vaikka palkkapäivä ei olisikaan heti kulman takana.

Sivupeilit ovat oleellinen osa ajoneuvon liikenneturvallisuutta. Irronnut sivupeili voidaan kiinnittää takaisin, mikäli kiinnikkeet eivät ole ainakaan pahasti rikkoutuneet.

Jos kiinnikkeet ovat rikkoutuneet käyttökelvottomiksi, tilataan sinulle alkuperäistä vastaava uusi sivupeili. Hintaan vaikuttaa sivupeilin ominaisuudet, kuten sähköllä toimiva säätö ja lämmitettävyys.

Pahasti haljenneesta umpiosta voi tulla katsastuskonttorilla sanomista. Ajovalon umpiot voi joutua uusimaan myös silloin, jos ne ovat sameutuneet sisäpuolelta niin pahasti, ettei valoteho ole enää riittävä tai valokuvio on epätarkka. Tällöin autoa ei välttämättä hyväksytä katsastuksessa. Ulkopuolelta sameutuneisiin umpioihin riittää usein umpion kiillotus, jonka voit ostaa Herttoniemestä RJV Autohuollosta tai suoraan R&amp;R FixClean -autopesulasta.

Mikäli umpiot sameutuvat usein, voi syynä olla ajovalojen pesimet. Kuumalle umpiolle kulkeutuu veden mukana pesuainetta, joka sameuttaa muovisen umpion. Tällaisissa tapauksissa voidaan pyydettäessä kytkeä autostasi ajovalojen pesimet pois käytöstä. Tällöin säästät myös pesunestettä, mikäli autosi ajovalojen pesulaite toimii yhdessä tuulilasin pesulaitteen kanssa.

Auton antennin korjauskustannus riippuu siitä, mistä kohtaa antenni on mennyt poikki. Jos antenni on poikennut niin, että kiinnityskohta on mennyt rikki, ei auta vaihtaa vain uutta antenninpäätä, vaan tällöin pitää vaihtaa myös antennin kiinnitysmekanismi.

Jos kiinnityskohta on säilynyt ehjänä, on vaihtotoimenpide paljon edullisempi, koska tarvitsee vain ruuvata vanhan antennin tynkä irti ja laittaa uusi antenninpää kiinni. Kyse on samasta antennin osasta, joka ruuvataan irti tai taitetaan alas silloin, kun auto viedään harjapesuun.

RJV Autohuolto kuuluu Suomen suurimpaan Fixus -autohuoltoketjuun ja huolto- ja korjausohjelmamme käyttävät autonvalmistajien automerkkikohtaisia huolto-ohjelmia. Vauriokorjauksen yhteydessä voimme suorittaa autosi määräaikaishuollon sekä käyttää autosi myös haluttaessa katsastuksessa tai suorittaa myös muita huoltotoimenpiteitä, kuten ilmastointihuolto.